Joustavan ajattelun kehittäminen opettajankoulutuksessa

– Ajatuksia filosofian opintojen seuraamisesta Snellman-korkeakoulussa

Sain mahdollisuuden seurata filosofian aatehistorian kurssia, jonka huipentumana luokanopettajalinjan toisen vuoden opiskelijat valmistivat tutkielmansa kukin itse valitsemastaan filosofista. Prosessin seuraaminen oli äärimmäisen kiinnostavaa ja hedelmällistä. Jakson aikana tulin ajatelleeksi erityisen paljon sitä, mitä filosofian opiskeleminen tarkoittaa juuri Snellman-korkeakoulun kontekstissa.

Ajattelen, että tärkeää tulevan kasvattajan kannalta ei ole pyrkimys ainoastaan haalia filosofian piiristä mahdollisimman paljon jo valmista dogmaa. Sen sijaan tärkeänä näen sen, että filosofian opiskelun avulla tähdätään oman ajattelun kehittämiseen. Tämä ei toki tarkoita välinpitämättömyyttä jo olemassa olevan viisauden suhteen. On elintärkeää tunnistaa pedagogiikan aatehistoria ja filosofiset juuret. Se on maaperä, josta uusien tulkintojen ja ajatusten on hedelmällistä ponnistaa – Joko kritiikin tai jatkojalostuksen suuntaan.

Tämän ryhmän kohdalla törmäsin ihailtavaan haluun ymmärtää uusia asioita. Ajattelen, että tahto työskentelee voimallisesti ymmärtämisen tapahtumassa. Ymmärtäessään ihminen sisäistää opittavan sisällön. Se on luonteeltaan täysin erilainen prosessi ulkoa opettelemiseen verrattuna. Ymmärtäminen ja sisäistäminen eivät tapahdu ilman asiaan liittymistä. Ulkoa opetteleminen jo sanana kielii varsin erilaisesta tapahtumasta. Siinä on mahdollista pysytellä opittavan asian ulkopuolella, kuvaillen ja määritellen. Sisäistäen ymmärtäessään ihminen menee sisälle, muodostaa kuvansa ja parhaassa tapauksessa tulee vielä ulos omine kuvineen. Tämän ryhmän kohdalla ulostulo oli onnistunut.

Halutessaan ymmärtää, ihmisessä tapahtuu aukeamista ja liittymistä. On pyrittävä tilaan, jota ei ohjaa empatian tai antipatian tunteet. Tästä huolimatta ihminen valmistaa mielikuvansa sisällöstä liikkumalla sekä sielullisella että itsetajunnallisella tasolla. Tahto, joka käynnistää tapahtuman, luo ilmiöstä ihmisen kokoisen. Jos filosofiaa opiskellaan ymmärrystä hakevan tahdon liikkeellepanemana, on mahdollista tavoittaa tila, jossa toimii koko ihminen. Näin ei tulla aktivoineeksi pelkkää päätä. Juuri tässä tapahtumassa filosofia herää henkiin ihmistä eheyttävänä ja kehittävänä toimintana, jota itsetajunta aktiivisesti ohjaa. Syntyy oman itsensä, minänsä, varassa ajatteleva ihminen.

Uskon, että ymmärrystä hakevan metodin avulla toteutetulla filosofian opiskelulla voidaan kehittää ihmisen henkisiä kykyjä. Näistä harjoitetuista tiloista ensimmäisenä itselleni nousevat kyky joustavaan ajatteluun ja kokonaisuuksien hahmottamiseen. Yhtä tärkeänä näen kyvyn uuden tiedon omaksumiseen oman ajattelun siivilöimänä. On yllättävän vaikeata pitää ovi auki uudenlaisille tavoille hahmottaa jo totuutena pitämiään asioita ymmärryksen kautta. Tässäkin ulkoa opetteleminen olisi huomattavasti helpompi ratkaisu. En kuitenkaan usko, että sisäistämättömällä tiedolla olisi käyttöä käytännön toiminnassa, johon opintojen on kuitenkin tarkoitus tähdätä.  Sellainen tieto on arvoltaan mitätöntä. Ajattelen, että erityisesti tulevalle opettajalle on arvokkaampaa ymmärtää yksi asia ja muodostaa siitä oman ajattelun aktiivisessa prosessissa toimiva käytäntö, kuin muistaa kymmenen ilman elävää mielikuvaa. Kuolleet asiasisällöt harvemmin pelastavat arkielämän tiimellyksessä.

Joustavalla ajattelulla varustetun pedagogin on mahdollista astua kasvamisen tielle. Taito on äärimmäisen tärkeä. Ilman joustavaa, aiemmin opittua kyseenalaistavaa, itseään korjaavaa ja uutta tietoa muodostavaa ajattelua puolueeton havainnoiminen on mahdotonta. Ajattelen kyvyn olevan avain myös lapsihavainnointiin. Lopuksi haluan lisätä mielestäni ajankohtaisen sitaatin 1700-luvun Saksassa vaikuttaneelta kulttuuri- ja tiedeihmiseltä Georg Christoph Lichtenbergiltä teoksesta Notebook B.

 We often have need of a profound philosophy to restore to our feelings their original state of innocence, to find our way out of the rubble of things alien to us, to begin to feel for ourselves and to speak ourselves, and I might almost say to exist ourselves. Even if my philosophy does not extend to discovering anything new, it does nevertheless possess the courage to regard as questionable what has long been thought true.

Johanna Leppänen

TM

Snellman-korkeakoulun luokanopettajalinjan opiskelija